WWW-sivujen suunnittelu

Olipa yrityksesi pieni tai suuri, markkinoitava kohteesi takametsässä tai suurkaupungin vilinässä, ovat nettisivut nykypäivänä yrityksen paras käyntikortti joka tavoittaa oikean kohderyhmän missäpäin tahansa. Voin puhua omasta kokemuksestani sillä yrityksenikin aloitti toimintansa vuonna 2006 pelkän nettisivun voimin.

Nykyisin monesti kuuleekin sanottavan että ilman nettisivuja on yritys melko näkymätön maailmalle. Kaikki tarvittavat tiedot ja palvelut kun löytää niin helposti netistä. Hyvät, selkeät ja toimivat nettisivut tuovat eniten vastinetta rahalle sekä hyötyä ja näkyvyyttä pitkäksi aikaa, verrattuna moniin muihin markkinointikeinoihin.

Hyvinkin yksinkertainen sivu vaikka pelkkien yhteystietojen ja lyhyen esittelyn kera kannattaa hankkia mikäli haluaa nimensä kaikkien nähtäville. Tietenkin persoonallisen ulkoasun kehystämänä!

www-sivujen suunnittelu oli aluksi pelkkä harrastus eikä kuulunut Lindavisionin toimialaan, mutta sanan kiiriessä tyytyväisten asiakkaiden kautta, on siitä tullut pysyvä osa yrityksen toimintaa. Suunnittelen asiakkaalleni sivustot hyvin paljon visuaalisen suunnittelijan näkökulmasta ja uskonkin että kauniit sivut nähdessään, satunnainen surffailijakin haluaa tutkia sivuston antia pidempään.

Vielä ei ole asiakkaille tarjolla omaa sisällönhallintajärjestelmää, mutta haluttaessa päivitän sivuja puolestasi tuntiveloituksena.

Esimerkkejä Lindavisionin toteuttamista
nettisivuista (sivusto aukeaa uuteen ikkunaan):

 

Keijumökki-verkkokauppa
Humuspehtoori Oy
Virtain Valomainos
     
Jadefia
Sepänsaaren loma-asunto
asuntoauto-vuokraus.com
     

Susanna-Art

Tunnetaito.net

Mikäli kiinnostus omista uusista nettisivuista heräsi,
pyydä tarjous!


 
© Lindavision 2006 - 2009
  Y-tunnus 2041300-5     Inkantie 68, 34980 Killinkoski (VIRRAT)